Categories
Uutiset

Kuukauden työntekijä on Paula Steele!

On hyvä muistaa hyvän palautteen ja kiitosten antamisen merkitys. Me Sivinalla valitsemme kuukasittain joukostamme työtekijän, jonka työskentelytapa tai työn jälki on jollakin tavalla erottunut joukosta edukseen. Elokuussa halusimme valita kuukauden työntekijäksi Paula Steelen, joka toimii henkilökohtaisena avustajana Vihdissä liikuntarajoitteiselle henkilölle.

“Käytännössä toimin avustettavani toisena ruumiinpuoliskona. Eli avustan häntä kaikessa, missä tarvitaan kahta kättä ja kahta jalkaa. Myös kaverina oleminen on tärkeää”, iloisen pirskahteleva Steele kertoo. Toimittajana päätyötään tekevä Steele toimii avustajana pari kolme kertaa viikossa: “Toimittajan työ on melko itsenäistä, joten ihmisten kanssa työskentely tasapainottaa työviikkoa kivasti.”

”On kiva olla erilaisten ihmisten seurassa. Alut ei aina ole helppoja, mutta hyvällä yhteistyöllä tullaan kavereiksi.”

Steele kertoo olleensa aina kiinnostunut tekemään töitä erilaisten persoonien kanssa ja ymmärtämään, miten muut näkevät tämän maailman. Siitä kertoo myös ehkä se, että hänellä on tutkinto myös psykologian alalta. “Koen tosi kiinnostavana, että mahdollisuus asettua toisen henkilön saappaisiin. Vakka eihän koskaan voi täysin ymmärtää, millaista toisen elämä haasteineensa on.”

“Käytännössä toimin avustettavani toisena ruumiinpuoliskona. Eli avustan häntä kaikessa, missä tarvitaan kahta kättä ja kahta jalkaa.”

Henkilökohtaisena avustajana toimiminen tuo mukavaa vaihtelua Steelen arkeen: “Itselleni ainakin avustajan hommat on ollut tosi kiva lisätyö. Jos kaipaa muun arjen ohelle vähän toisenlaista ympäristöä ja lisätuloja, niin tää on aivan loistava homma.”

Kuukauden työntekijä-titteli kuuluu tällä kertaa Steelelle, koska hän on äärimmäisen luotettava ja kova tekemään töitä. “Tuntuu kyllä, että Sivinalla otetaan työntekijä huomioon. Aina on saanut apua, jos sitä on tarvinnut. Myös luottamusta on löytynyt esimiehen puolelta.”

Lisäksi hänellä on mahtava huumorintaju ja taito puuttua huomaavaisesti tilanteisiin, joihin on puututtava. “Paula pitää mut ajantasalla miten asiakkaan luona sujuu. Paulasta on kaikki asiakkaat tykänneet kovasti, hän on ajoissa, hoitaa hommat kuin hommat ja on hyvää seuraa.” kertoo hänen esihenkilönään toimina Maria Inkinen, ja naurahtaa: “Voisin jatkaa tätä listaa loputtomiin”.



Categories
Uutiset

Sivina Oy vahvistaa sosiaalipalvelujaan ostamalla Hoivanet Oy:n

Espoolainen Sivina Oy on ostanut helsinkiläisen Hoivanet Oy:n koko osakekannan marraskuun lopussa 2021. Hoivanetin palvelut ja noin 200 työntekijän työsuhteet jatkuvat ennallaan.

Valtakunnallinen Sivina luottaa paikallisuuteen kuntapalveluissaan

24-vuotias Sivina on suomalainen valtakunnallinen ja vakavarainen perheyritys, joka on keskittynyt kotiin tuotaviin palveluihin: kotisiivoukseen, kotipalveluihin ja kotihoitoon. Sivina palvelee suomalaisia kotitalouksia 11 toimipisteestään paikallisesti, lähellä asiakasta. Sivina-kaupunkeja ovat pääkaupunkiseudun lisäksi Turku, Tampere, Lahti, Hämeenlinna, Jyväskylä, Oulu, Pori ja Vaasa. Liikevaihtoa Sivina teki vuonna 2020 noin 5,5 me. Kaupan jälkeen Sivina-konsernilla on asiakkaita yli 6.000 ja henkilökuntaa noin 400.

Hoivanetillä erinomainen asiakastyytyväisyys ja osaava henkilökunta

”Hoivanetin osto tukee Sivinan tavoitetta toimia kuntien kumppanina valtakunnallisesti kotiin tuotavissa sosiaalipalveluissa ja kotihoidossa” toteaa Sivina Oy:n toimitusjohtaja Pasi Pietilä. Hoivanetin kotipalvelut toimivat valtakunnallisesti, ja yhtiön toiminta sulautuu hyvin Sivinan toimipisteverkostoon. Hoivanet on vahva lapsiperheiden kotipalvelussa, yrityksille tarjottavassa sairaan lapsen hoitopalvelussa sekä yksityisessä lastenhoidossa. Sivina näkee arvokkaana erityisesti yhtiön johdon ja henkilökunnan kokemuksen, osaamisen ja sitoutumisen palvelun laatuun. Erinomainen asiakastyytyväisyys (NPS-luku vaihdellut vuosina 2018…2021 välillä 94…98) kertoo työntekijöiden osaamisesta ja sitoutumisesta työhön.

“Olemme iloisia voidessamme jatkaa Sivinan kehittämistä yhdessä Hoivanetin ammattitaitoisen henkilöstön kanssa. Ja luvassa on jatkossakin sekä orgaanista kasvua että uusia yritysostoja”, toteaa Sivinan toimitusjohtaja Pietilä.

”Odotamme innolla, että pääsemme palvelemaan Sivinan kunta-asiakkaita. Sivinan ja Hoivanetin osaaminen ja palvelut täydentävät toisiaan erinomaisesti ja pitkäaikainen tavoitteemme maanlaajuisesta palveluverkostosta toteutuu”, toteaa Hoivanet Oy:n toimitusjohtaja Minna Isotalus.

Lisätietoa

Pasi Pietilä, toimitusjohtaja, Sivina Oy, 0500-620672, pasi.pietila@sivina.fi
Minna Isotalus, toimitusjohtaja, Hoivanet Oy, 050-5276792, minna.isotalus@hoivanet.fi

Categories
Uutiset

Koronatoimet Sivina Kotipalveluissa

Turvallista ja puhdasta palvelua myös poikkeusoloissa

Sivina toimii korona-aikanakin

Kotipalveluiden tilaaminen on yhä turvallista koronaepidemiasta huolimatta. Jatkamme kotipalveluiden tuottamista tiukennetuin varotoimin ja seuraamme tiiviisti viranomaisten ohjeita.

Turvalliset toimintatavat Sivinassa

Toteutamme palvelumme seuraavia toimintaohjeita noudattaen:

  • Pidämme huolta hyvästä käsihygieniasta käsien runsaalla pesulla ja desinfioinnilla.
  • Käytämme aina kertakäyttökäsineitä.
  • Käytämme hengityssuojaimia aina, kun asiakas on kotona.
  • Pidämme hengityssuojaimia pyydettäessä koko siivouksen ajan silloinkin, kun asiakas ei ole paikalla kohteessa.
  • Noudatamme siivouksissa aseptista työjärjestystä eli siivoamme aina puhtaimmasta likaisempaan siirtyen.
  • Pesemme siivousliinat desifioivissa 60 – 90 asteen pesuissa.
  • Puhdistamme muun välinehuollon lisäksi siivousvälineemme desinfioivalla pesuaineella kohteiden välissä.
  • Halutessanne voimme siirtyä käyttämään asiakkaan omia siivousvälineitä epidemia-ajaksi.
  • Pyrimme suorittamaan siivouksen silloin, kun asiakkaamme eivät ole kotona.
  • Pidämme kahden metrin etäisyyden asiakkaisiimme siivouksen ajan.
  • Tulemme kotiinne vain terveinä.

Pidetään huolta kanssaihmisistä

Työntekijöidemme ja asiakkaidemme hyvinvointi on meillä aina etusijalla, minkä vuoksi pyydämme asiakkaitamme ottamaan meihin yhteyttä pikaisesti ja matalalla kynnyksellä, mikäli

  1. Olet (tai perheenjäsenesi on) vieraillut riskialueella viimeisen kahden viikon aikana,
  2. Olet (tai perheenjäsenesi on) altistunut koronavirukselle viimeisen kahden viikon aikana tai
  3. Sinulla tai perheenjäsenelläsi on koronaviruksen oireita (yskä ja/tai kuume ja/tai hengenahdistus) tai todettu tartunta.

Näissä tapauksissa siirrämme sovitun siivouksen aikaisintaan kahden viikon päähän, kun karanteeni ja tartuntavaara ovat ohi.

Mikäli epäilet saaneesi koronavirustartunnan, ole yhteydessä oman alueesi julkiseen terveydenhuoltoon. Pysy kotona odottaen toimintaohjeita, mikäli terveydentilasi sen sallii, jotta et itse levitä mahdollista tautia.

Lisätietoja

Sivina asiakastiedote 12.03.2020 – koronavirus

Terveyden ja Hyvinvoinnin Laitos THL: Koronavirus COVID-19

Työterveyslaitos TTL: Ohjeistus siivoukseen COVID-19-tartuntojen ehkäisemiseksi

Mikäli haluat tietää lisää tai esittää jatkokysymyksiä koronavirukseen ja palveluihimme liittyen, ota yhteyttä alla olevalla lomakkeella tai puhelimitse numerosta 029  000 1113!